Nurkan Pelisivut - ilmaisia pelejä
Buumi.net

Peliblogi ja arvostelut

Kaikki kirjoitukset

Ikariam

Onko Travian kohdannut voittajansa. Onko Ikariam sitä? Kuka enää jaksaa pelata Traviania tai sen tyylisiä pelejä? Minä kokeilin taas, mutta en jäänyt koukkuun.



Ikariam on Antiikin Kreikkaan sijoittuva online sotastrategia, diplomatia, kaupankäynti ja kaupunkivaltio simulaatio. Siis hyvin paljon samaa kuin Travianissa. Peli kuitenkin perustuu saaristoon ja omalta saarelta ei pääse pois ilman veneitä. Niinpä peli tarjoaa jo peruslähtökohdiltaan hieman Traviania mielenkiintoisemmat asetelmat.


Ikariam maailma koostuu pienistä saarista


Pelissä on kuusi perus resurssia, joita kaikkia tarvitaan eri pelin osa-alueilla. Toiset osa-alueet muuttuvat tärkeämmiksi myöhemmin ja toiset ovat tärkeämpi aikaisemmin. Kaikkia kuitenkin on saatava, mutta kaikkea ei saa samalta saarelta. Jokaisesta asukkaasta saa rahaa joka on myös tässä pelissä perustana armeijalle ja sen ylläpitämiselle. Lisäksi jokaisella saarella on sahamylly, josta yllättäen saa puuta, jota käytetään kaikenlaisessa rakentamisessa perus resurssina. Lisäksi jokaisella saarella on yksi neljää lisäresurssia tuottava toimipiste. Nämä lisäresurssit ovat: viini, jolla pidetään kansalaiset tyytyväisinä, marmori jota käytetään pääasiallisesti korkeamman tason rakennuksissa, kristallilasi joka on erityisen merkityksellinen tieteessä ja rikki joka on merkityksellisin sodankäynnissä ja kehittyneempien joukkojen rakentamisessa.


Ikariamin saarilta löytyy kylien lisäksi saha, erikoisresurssin lähde ja ihme


Koska erikoisresursseja on vain yhtä laatua per saari, muodostuu kaupankäynti tai ryöstely merkitykselliseksi pelin etenemiseen. Ainakin ennen kuin on ehtinyt perustamaan uuden kylän jokaista eri resurssia tuottavalle saarelle. Lisäksi usean pelaajan peleissä ei ilman liittolaisia pärjätä, joten liittoumat muodostavat tärkeän osan tässäkin pelissä.


Travianiin verrattuna parannuksia on kylien rajalliset toimintapisteet, jotka rajoittavat hyökkäysten lähettämisiä, kaupankäyntiä ja kaikkea joukkojen liikuttamiseen liittyvää toimintaa. Lisäksi sijoittuminen saarille muodostaa mahdollisuuden saartaa vihollisen satamia ja näin estää niiden kulun pois omalta saarelta ja avun saannin kylään ennen saarron purkua.


Ikariam kylä muistuttaa hyvin paljon Travianin kyliä

Antiikin kreikassa myös kulttuurilla oli suuri merkitys ja niimpä peliin on lisätty mahdollisuus kulttuurivaihtoon. Tämä tarkoittaa käytännössä museon rakentamista kaupunkiin ja kumppanilta saatujen esinneiden esille laittoa. Museossa vierailevat asukkaat tulevat tyytyväisiksi ja näin vältytään vihaisten asukkaiden aiheuttamilta ikäviltä seurauksilta, jota ei myöskään Travianiin ole lisätty.


Samat haitta puolet pelillä toki on myös tarjota. Se on reaaliaikainen ja näin myös vaatii ainakin teoriassa kylän 24/7 tarkkailua ja pelin pelaamista.


Kaiken kaikkiaan peli on kokeilemisen arvoinen ja ominaisuuksiltaan erittäin potentiaalinen paremmaksikin peliksi. Mikäli suosio on riittävä ja aktiivisia pelaajia ja pelikumppaneita Suomen servereille löytyy, niin kyllä tästä viihdettä saa.


Kannattaa kokeilla: Ikariam Suomi. Suomen Beta serveri on juuri käynnistynyt, joten et ole vielä pahasti kehityksestä jäljessä!

Kommentoi (0 kommenttia)

<< Previous 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 Next >>

Content Management Powered by CuteNews

Ikariam

Ikariam on Travian tyylinen Online-peli Viimeisimpänä testaamani online-pelinä on ollut Ikariam niminen antiikin Kreikkaan sijoittuva peli. Pelin perusidea on Travian tyylisessä sodankäynnissä ja maailman valloituksessa, pohjustetteuna vahvalla diplomatia ja kaupankäynti vaatimuksilla. Ikariam Suomi. Uusi Beta serveri on myös juuri käynnistynyt.

Vanhat kunnon yleisurheilupelit

Sprinter pelissä juostaan kilpaa Muistatko vielä vanhat kunnon urheilupelit. Nuo jo Kuusnelosen ajoilta tunnetut laitteiston hajoituspelit. Minä ainakin muistan. Decathlonissa tarkoituksena oli vispata joystickiä edes takaisin. Hieman myöhemmin joystickit joutuivat unholaan ja oli aika tuhota näppäimistöjä...

The Tomte voitti joulupelikilpailun

The Tomte voitti joulupelikilpailun 2007

The Tomte on joulupelikilpailun 2007 voittaja tiukan yleisöäänestyksen jälkeen. Voittajaksi sijoittunut The Tomte pieksi toiseksi tulleen Ultimate Christmas Strategy Gamen vain kahdella äänellä. Kolmanneksi sijoittui sitten puolet pienemmällä äänimäärällä Speedyball ja kunniamaininnan ansaitsee Downhill Jam Buttocks.
Lisäksi tuomariston erikoiskunniamaininnan kiireisestä pelistä saa Tonttumainen Vauhti.

Vaikka voittaja on jo julistettu, kilpailu ei ole vielä ohitse, vaan mikäli palauttajia riittää järjestetään myös "Moraaliton voittaja 2007" äänestys viikon pidennetyllä palautusajalla ja mahdollisilla uusilla haastajilla, sekä bugikorjatuilla peleillä.





Gladiatus -gladiaattori spämmiä

Gladiatus
Gladiatus on onlinepeli, joka mainostaa itseään seuraavin sanoin: "Jos et pelkää erämaan vaaroja, jos voit ylpeänä astua areenalle ja pystyt voittamaan jokaisen joka haastaa sinut - astu Gladiatuksen armottomaan maailmaan!"
Peli tarjoaa myös käyttäjilleen mahdollisuuden tuoda muita pelin pariin referal linkillä ja näin hyötyä siitä itse. Voiko tämän tyylinen peli olla hyvä?

Pelisivut.org Hait aloittaa

Pelisivut.org Hait on Pelisivujen sponsoroima ja omistama joukkue Cyberdunk koripallopelissä.
Cyberdunk on myös kääntynyt suomen kielelle, joten kielitaidon ei pitäisi olla enää esteenä pelaamiselle.

Testissä kaksi uutta: Cyberdunk ja RomanArena

Viimeisen viikon aikana olen aloittanut kaksi uutta Online-peliä. Toinen näistä on todellakin uusi ja toinen on ilmeisesti jo useamman vuoden pyörinyt.

Cyberdunk on koripallopeli, jossa tavoitteena on luotsata yksittäistä koripalloiliaa kohti maailman maineeseen. Peli on täysin ilmainen

Roman Arena on toinen jo hieman vanhempi peli. Pelissä on tarkoitus käydä kaksinkamppailuja tai useamman miehen yhteenottoja areenalla. (huom linkki yllä olevasta bannerista)

Crayon Physics väriliitu fysiikkaa

Crayon Physics on suomalainen pikaprojekti

Crayon Physicsin teko vei tekijältään vain viisi päivää aikaa. Maailman maineeseen se nousi suunnilleen samassa ajassa, mutta pelattavaa ei valitettavasti viideksi päivää riitä.

Kesä ja kalastus: Scary Fish 2.4

Crappie on mukava pikkukala Scary Fish pelissä
ScaryFish 2.4 on erittäin vanha kalastuspeli. Olen sen aikoinani löytänyt ja siihen ihastunut (lähes 10 vuotta sitten). Pelin DOS-versio eli 2.4 on tehty ilmaiseksi ja pelistä on saatavilla myös Windows versio Scarey Fish 3.02, joka on hieman edeltäjäänsä kehittyneempi, mutta sharewarea.

Travian - Ei koskaan enää

Travian on online verkkopeli ja sotastrategia. Sitä voi pelata niin kansainvälisenä versiona kuin kotimaisenakin versiona.
Pelattuani kaksi erää nopeaa versiota kolmosserverillä ja yhden normaalia kakkosella totesin, etten aloita enää uutta kierrosta.

Netsoccer.biz

Vaikka MMORPG pelejä syntyy yhä kuin sieniä sateella, ovat usean pelaajan online urheilupelit (MMOSG) ovat erittäin vähissä. Netsoccer.biz on koitimaista tuotantoa oleva korvaaja pelipulaan. Ja lajinahan on siis jalkapallo.

<< Previous 1 2 Next >>