Ahvenisjärven teinijengi oli kokoontunut kesäkuun viimeisenä päivänä katselemaan järven menoa. Yksinäinen tummiin pukeutunut teini oli järven pallokentän puolella ihmettelemässä menoa kivellä. Kymmenpäinen lauma nuorukaisia oli kerääntynyt etelärannalle ottamaan aurinkoa ja kärttämään ohikulkijoilta purtavaa. Yksittäinen oranssiturkki oli myös etelärannalla letti komeasti taakse kammattuna. Joukkoon mahtui myös kolme huomattavasti nuorempaa vipeltäjää, jotka olivat niin nopeita, ettei kamera tahtonut mukana pysyä.
Lue lisää…
July 9th, 2010 | Linnut, Nisäkkäät | Tags: Ahvenisjärvi, Anas, Anas platyrhynchos, corone, corvus, corvus corone cornix, Hervanta, orava, platyrhynchos, sciurius, Sciurus vulgaris, sinisorsa, varis, vulgaris | Ei kommenttejä
Vanhempieni mökillä Pyhämaassa on rantakalliolla pari syvää lätäkköä. Toisessa lätäkössä vettä on noin metrin syvyydeltä ja toisenkaan pohja ei näy. Ainakin näissä kahdessa lätäkössä olen nähnyt vesiliskoja, ja joskus olen niitä myös yrittänyt kuvata. Nyt minulla oli viikonloppuna hyvin aikaa viettää taas hetki mökillä, ja samalla mukavan aurinkoinen sää antoi mahdollisuuden kuvata. Vesilisko ui rauhallisesti lähellä vedenpintaa, joten sain yrittää kuvien ottamista. Valitettavasti vain on siitepölykausi menossa, enkä myöskään omista polarisaatiosuodinta, joten aivan kaikkea en kuvissani saanut irti mahdollisuuksista huolimatta.
Lue lisää…
May 25th, 2010 | Muut selkärankaiset | Tags: Lissotriton, Lissotriton vulgaris, vesilisko, vulgaris | Ei kommenttejä
Jopa yllättävänkin korkeiksi nousseet lämmöt ovat yllättäneet iloisesti ihmiset ja luonnon. Valitettavasti helle myös tahtoo väsyttää ulkona olevia, ja niinpä oravakin on päättänyt pistää pitkäkseen haapaan.
Lue lisää…
May 17th, 2010 | Nisäkkäät | Tags: helle, orava, sciurus, Sciurus vulgaris, vulgaris | 4 kommenttia
Niinhän siinä pääsi käymään että illalla/ yöllä oli satanut lunta ja sitä oli vielä päivällä pallokentän varjonpuolella maassa. Toki tämä ei vielä täytä ilmatieteilijöiden määritelmää ensilumesta, eli ainakin vuorokauden maassa pysynyt mittauspaikan ympäristössä tasaista vähintään yhden sentin kerrosta. Mutta meidän tavallisten ihmisten mielestä, tämä voidaan jo melkein laskea.
Lue lisää…
October 19th, 2009 | Maisemat, Nisäkkäät | Tags: 2009, ensilumi, Hervanta, orava, sciurus, Sciurus vulgaris, vulgaris | Ei kommenttejä
Tämä orava on kuvattu 14-45mm putkella eli 90mm vastaavuudella. Oravan rohkeus ja uteliaisuus hieman ihmetyttivät minua, sillä meillä ei ollut tarjota sille mitään syötävää. Rohkeuden syy toki selvisi, kun havaitsin puun juurella lähes jalkojeni alla nyrkillisen pähkinöitä. Pähkinät houkuttivat oravaa niin kovasti ettei pari siitä kiinnostunutta ihmistä saaneet sitä peräytymään. Vaan eipä tuo ole ihme, sillä Hervannassa oravia piisaa ja niitä syöttäviä ihmisiä ja arkailu johtaa vaan ruuan menettämiseen rohkeammille.
Lue lisää…
September 22nd, 2009 | Nisäkkäät | Tags: orava, sciurus, Sciurus vulgaris, vulgaris | 1 kommentti