Luontokuvia Tukholmasta: Linnut

Tukholma sijaitsee merenrannalla, tai oikeastaan saaristossa. Lisäksi se on vilkas kaupunki, jossa on suhteellisen paljon puistoa ja luontoa aivan kaupungin lähellä. Niinpä peruskaupunkilintujen lisäksi voi nähdä eksoottisempia tuttavuuksia. Ja nämä Tukholman linnut ovat tottuneet ihmisiin, joten niitä on helpompi kuvata ja seurata niiden luonnollista käyttäytymistä ja kekseliäisyyttä – tai tyhmyyttä. Mm. kuvassa oleva meriharakka näki oman heijastuksensa sähkönjakokaapista, ja juoksi kaappia ympäri välillä nokkien omaa kuvaansa. Toisaalla taas variksella vaikutti olevan tylsää, ja se yritti hiipiä harmaahaikaran huomaamatta tämän taakse nappaamaan pyrstöstä kiinni.
Lue lisää…

Luontokuvia Tukholmasta: Kukat

Kukista näkee miten pitkälle kevät on jo edennyt. Tukholmassa kevät oli edennyt jo hyvään alkuun ja mm. valkovuokot kukkivat useissa paikoissa. Myös voikukka oli puhjennut kukkaan aurinkoisessa paikassa katukivetyksen välistä.
Lue lisää…

Luontokuvia Tukholmasta: Lintuja laivalta

Kävimme viime torstai – sunnuntai välisenä aikana reissun Tukholmaan katsomaan kevään edistymistä Ruotsissa. Suomen räntäsade vaihtui mukavasti aurinkoisen keväiseen Tukholmaan. Luonnosta kiinnostuneena kuvaajana, toki kuvasin paljon myös Tukholmalaista luontoa, ja aiheesta olisi tarkoitus myös muutama kirjoitus tehdä useilla kuvilla. Kuvaselostus aloitetaan parilla laivan kannelta otetulla lintukuvalla
Lue lisää…

Taustakuvani – Astereita Pitkän Eerikin rannalta

Muutaman kerran olen käynyt hieman kuvailua harjoittamassa, mutta valitettavan hiljaista on sillä saralla ollut. Toinen ongelma on tietysti laiskuus kuvien käsittelyyn ja WordPressin puolittainen pakonomainen tarve pienentää kuvani postimerkin kokoon (lue yli 600 pikseliä leveiden kuvien käsittely vie liikaa muistia palvelimelta. No tarjoan nyt kuitenkin Öölannin pohjoisrannoilta Långe Erikin majakan rantojen asteri loistoa tarjolle ja yritän myöhemmin keräillä Suomalaisempia maisemia. Toisaalta kyllä sieltä Ruotsista ja etenkin Öölannistakin vielä näytettävää löytyy
Lue lisää…

Hylkeitä Långe Janin majakalla Öölannissa

Matka Ruotsiin ja Öölantiin. Öölannissa jokaista luonnosta kiinnostunutta kehoitan ehdottomasti käymään Långe Janin majakalla. Turistipaljouden lisäksi paikalla voi lähes rauhassa katsella ja hyvällä tuurilla kuvatakkin mm. hylkeitä, punajalkavikloja, liejukanoja ja paljon paljon paljon muita lintuja.
Lue lisää…