Olen osallistunut harvakseen erilaisiin luontokuvauskilpailuihin. Lähinnä toisinaan Suomen luonnonvalokuvaajien kuukauden kuva -kilpailuun, sekä nyt Vuoden luontokuvakilpailuun 2008. Näistä harvasta osallistumis kerrasta huolimatta olen silti kahdesti pärjännyt Suomen luonnonvalokuvaajien kuukauden kuva kisassa.
Syyskuussa 2005 sain kunniamaininnan “Ensilumi” kuvallani. Kuva on otettu Montellin majalla, Pallaksella 2005, isän 50 vuotissyntymäpäivä matkalla. Tuolloin rankka mutta lyhyt lumisade yllätti meidät ylhäällä tunturissa ja onnekseni kuvanottohetkellä myös porot olivat lähettyvillä.
Ensilumi palkittiin kunniamaininnalla

Huhtikuussa 2008 taas onnistuin voittamaan kuukauden kuva kilpailun “Keväthymy” kuvallani. Kuvassa hiljattain talven kankeudesta heräilevä sammakko poseeraa sinivuokko kainalossaan.
Keväthymy voitti huhtikuun 2008 kuukauden kuvakilpailun

Uutta menestystä odotellaan kun taas otan sopivan kuvan kilpailuun ja muistan lähettää sen ajoissa.