Synkän syysviikonlopun lintuja: tilhi ja varpunen
Koko viikonloppu oli varsin synkkä ja välillä ripotteli heikosti vettäkin, joten varsinaista houkutusta ei ollut kantaa kameraa mukana. Uuteenkaupunkiin oli kuitenkin ehtinyt yksi noin 50 tilhen parvi, ja kun ne olivat varsin lähellä kotia päätin uhmata jo hämärtyvää iltaa ja käydä ottamassa muutaman kuvan. Kovin erikoisia tuloksia en saanut, mutta tulipa nyt edes dokumentoitua havainto.
Sunnuntaina ilma oli vielä lauantaita synkempi, joten kuvaamiset jäivät vielä vähempään. Otin kaksi kuvaa käsitarkennuksella puskassa lymyilevästä varpusesta. Kuvat nyt eivät kovin kummoisia olleet, mutta tulipa taas dokumentoitua eläimiä niiden omassa ympäristössään.
ps. Kyseessä ei ole Suomessa vahvasti yleistyvä pikkuvarpunen vaan se ns. oikea varpunen.

Bombycilla garrulus

Tilhien siluetteja kuusenoksilla

Passer domesticus
Tags: Bombycilla, Bombycilla garrulus, domesticus, garrulus, Passer, Passer domesticus, tilhi, varpunen

18. November 2009 at 08:43
Upea varsinkin tuo ensimmäinen kuva – siinä on hienot sävyt illan hämärtyessä :)