Alueen arkistot Linnut
WordPress ei olekkaan niin kevyt julkaisujärjestelmä kuin antaa ymmärtää. Palveluntarjoaja on asettanut käytettävissä olevan muistinmäärän niin alhaiseksi, että se esti hallintapaneelin käytön ja siis myös uusien kirjoitusten tekemisen. Ongelma on nyt kuitenkin avustavasti ratkaistu ja tässä pari kuvaa marraskuulta ja joulukuun alusta niiltä parilta päivältä, kun ei ollut synkän sateista ja minulla oli mahdollisuus kuvata.
Lue lisää…
tammikuu 1st, 2010 | Historia, Kasvit, Linnut, Maisemat, Nisäkkäät | Tags: ater, catus, Felis, Felis catus, Hervanta, joulukuu, Kissa, kuusitiainen, marraskuu, Parus, Parus ater, pihlaja, pihlajanmarja, Särkijärvi, siltatyömaa, talvi, Vuores | Ei kommenttejä
Koko viikonloppu oli varsin synkkä ja välillä ripotteli heikosti vettäkin, joten varsinaista houkutusta ei ollut kantaa kameraa mukana. Uuteenkaupunkiin oli kuitenkin ehtinyt yksi noin 50 tilhen parvi, ja kun ne olivat varsin lähellä kotia päätin uhmata jo hämärtyvää iltaa ja käydä ottamassa muutaman kuvan. Kovin erikoisia tuloksia en saanut, mutta tulipa nyt edes dokumentoitua havainto.
Lue lisää…
lokakuu 26th, 2009 | Linnut | Tags: Bombycilla, Bombycilla garrulus, domesticus, garrulus, Passer, Passer domesticus, tilhi, varpunen | 1 kommentti
Ovatkohan Ahvenisjärven sinisorsat tietoisia meneillään olevasta sorsastuskaudesta. Ainakaan ne eivät ole ihmisarkoja, sillä kuivat leivänkannikat käydään hakemassa hanakasti kädestä pitäen. En tosin tiedä onko sorsanmetsästys paljain käsin sallittua, mutta näissä paikoin se saattaisi onnistuakin. Tämä tilanne antaa kuitenkin kuvaajille mahdollisuuksia hakea perinteisestä poikkeavia kuvakulmia, sekä mahdollisuuden harjoittaa tilannekuvausta. Tässä yksi tilannekuva napatusta leivästä ja toinen kuva sorsasta hieman erilaisella kuvakulmalla.
Lue lisää…
elokuu 30th, 2009 | Linnut | Tags: Anas, Anas platyrhynchos, heinäsorsa, platyrhynchos, sinisorsa | 1 kommentti
Matka Ruotsiin ja Öölantiin. Öölannissa jokaista luonnosta kiinnostunutta kehoitan ehdottomasti käymään Långe Janin majakalla. Turistipaljouden lisäksi paikalla voi lähes rauhassa katsella ja hyvällä tuurilla kuvatakkin mm. hylkeitä, punajalkavikloja, liejukanoja ja paljon paljon paljon muita lintuja.
Lue lisää…
heinäkuu 11th, 2009 | Linnut, Maisemat, Nisäkkäät | Tags: hylje, Långe Jan, majakka, Öölanti, punajalkaviklo, Ruotsi, totanus, Tringa, Tringa totanus | 1 kommentti
Vanhempien mökille oli hankittu uusi soutuvene, ja pitihän sitä lähteä kokeilemaan. Kivikon välistä piti etsiä sopivaa koloa, josta olisi päässyt pois pieneltä kotilahden poukamalta hieman kauemmas.
Lue lisää…
kesäkuu 21st, 2009 | Linnut | Tags: Larus, larus marinus, marinus, meri, merilokki, pesä, poikanen, Pyhämaa, Uusikaupunki | Ei kommenttejä
Paljon puhuttu halla ei ole onneksi kaikkia linnunpoikasia vienyt vaan eilen löytyi mm. käpytikan kolo, sorsanpoikasia läheisestä metsäpurosta ja räkättirastaan ainakin nelipäinen poikue pururadan viereltä.
Lue lisää…
kesäkuu 9th, 2009 | Linnut | Tags: Dendrocopos, Dendrocopos major, emo, käpytikka, linnunpoikaset, major, pilaris, poikaset, räkättirastas, rastas, tikka, Turdus, Turdus pilaris | 1 kommentti
Tähän porkkananenään törmäsin eilen Uudessakaupungissa. Mukava lintu ja jaksoi pysytellä hetken sopivasti aloillaan kuvattavana
Lue lisää…
kesäkuu 7th, 2009 | Linnut | Tags: Haematopus, Haematopus ostralegus, kahlaaja, meriharakka, ostralegus, porkkananenä | Ei kommenttejä
Hygienia ja siipisulkien puhtaus on tärkeää myös lintumaailmassa
Lue lisää…
kesäkuu 6th, 2009 | Linnut | Tags: kylpy, major, Parus, Parus major, puhtaus, siisteys, talitiainen, tiainen | Ei kommenttejä
Räkätti rastas hotkaisee madon nopeasti suuhunsa.
Lue lisää…
toukokuu 16th, 2009 | Linnut | Tags: mato, pilaris, räkättirastas, rastas, ruokailla, Turdus, Turdus pilaris | Ei kommenttejä
Tiirat ovat niin mukavia kuvattavia, että kävin äitienpäivänä kuvaamassa muutaman hetken saalistavia kalatiiroja. Kuvausolosuhteet olivat ihanteelliset nopealiikkeisten tiirojen kuvaamiseen, sillä aurinko paistoi täydeltä terältä ja tuuli oli sen verran voimakasta että tiirat joutuivat tekemään vähän työtä lentäessään vastatuuleen.
Lue lisää…
toukokuu 11th, 2009 | Linnut | Tags: kalastus, lapintiira, paradisaea, sterna, Sterna paradisaea, tiira | Ei kommenttejä