Rentukka
Rentukka on kosteilla paikoilla kasvava keltainen kukka. Se on levinnyt ympäri maapalloa, ja siksi sen todetaankin olevan ikivanhaa lajia. Nämä rentukat on kuvattu Tampereella Suolijärven ulkoilureitin varrelta.
Lue lisää…
Rentukka on kosteilla paikoilla kasvava keltainen kukka. Se on levinnyt ympäri maapalloa, ja siksi sen todetaankin olevan ikivanhaa lajia. Nämä rentukat on kuvattu Tampereella Suolijärven ulkoilureitin varrelta.
Lue lisää…
Tänään illalla se kuului ensimmäisen kerran – tervapääskyjen kirkuna. Ja myös näköhavainto tehtiin reilusta kymmenestä pääskystä kiertelemässä Hervannan kerrostalojen välissä. Lämmin ilma on siis tuonut kesän tullessaan, ja siltä se todellakin on tänään myös tuntunut. KESÄLTÄ!
Lue lisää…
Jes. Taas ovat Tiirat palanneet pohjolaan. Tukholmassa bongasin toki jo ensimmäiset yksilöt viikko sitten, mutta nyt myös pääsin seuraamaan rantaviivaa pitkin lentelyä ja kalastusta hetken aikaa Uudessakaupungissa. Ukissa vaikutti kevät muutenkin olevan jo hyvällä mallilla ja niin muuttavia vesilintuja, kuin kukkiakin oli havaittavissa runsaasti. Tein myös tämän vuoden ensimmäisen käärmehavaintoni. Tosin käärme jäi tunnistamatta, sen luikahtaessa samantien kaislojen ja risujen sekaan, astuessani kuvaamaan valkovuokkoa.
Lue lisää…
Pari lämmintä päivää ja sinivuokot ovat puhjenneet kukkaan. Eikä enää voida puhua yksittäisestä sinivuokosta, vaan monin paikoin on nähtävissä sinivuokkoja. Toki massakukkimiseen on vielä muutama viikko aikaa. Ja silloin Hervannan metsät ovat parhaimmillaan sinistä vuokkomerta.
Lue lisää…
Kyllä. Taas on se aika vuodesta, kun kukat, linnut ja luonto sekä luontokuvauksen harrastajat heräilevät talviuniltaan ja suunnistavat kohti märkää ja kuraista luontoa. Aktiivisimmat ryömivät pitkin maata löytääkseen parhaat kuvakulmat kevään ensimmäisiin kukkiin.
Lue lisää…
WordPress ei olekkaan niin kevyt julkaisujärjestelmä kuin antaa ymmärtää. Palveluntarjoaja on asettanut käytettävissä olevan muistinmäärän niin alhaiseksi, että se esti hallintapaneelin käytön ja siis myös uusien kirjoitusten tekemisen. Ongelma on nyt kuitenkin avustavasti ratkaistu ja tässä pari kuvaa marraskuulta ja joulukuun alusta niiltä parilta päivältä, kun ei ollut synkän sateista ja minulla oli mahdollisuus kuvata.
Lue lisää…
Lokakuu on jo edennyt pitkälle yli puolivälin, mutta Nurkan luontokuviin ei ole tullut uusia kuvia. Syykin on melko selvä. Varsinaisesti mielenkiintoisia kuvia en ole saanut otettua ja viimeinen viikko on mennyt sisätiloissa syyssairauksista kärsien. Toki pimeää kohti mentäessä jää myös potentiaalinen kuvausaika koko ajan pienemmäksi. Ellei sitten pimeässä kuvaamisesta ota tapaa ja hieman olen sitä ehtinyt parvekkeella harjoittamaankin.
Lue lisää…
Metsä on täynnä sieniä. Kamerassa on kääntyvä näyttö, josta voi tarkkailla live-kuvaa. Minulla on matalalta kuvaamiseen soveltuva jalusta = hernepussi. (Alusta tosin on autossa muualla Suomessa). Nämä kaikki seikat johtivat siihen että eilinen metsäretki kameran kanssa muuttui sientenkuvaus reissuksi. Sieniä en tunne, mutta tässä on muutama kuva niistä.
Lue lisää…
Kesäkuu ja kesä on jo alkanut. Kuvattavaa riittää ympärillä vaikka kuinka. Kun vielä olisi aikaa kuvata ja lisätä kuvansa nähtäville.
Lue lisää…
Kumpia nämä nyt sitten ovat. Ketunleipiä vai käenkaaleja? Samaa taitavat kuitenkin tarkoittaa. Itse äänestän ketunleipiä.
Lue lisää…