Arkisto April 2009

 
 

Sammakot kudulla

Sammakot ovat taas kutemassa. Kudun kuvaaminen olisi varsin rauhoittavaa puuhaa, mikäli oma sammakkolätäkköni ei olisi heti melko vilkkaan ulkoilureitin vieressä. Jatkuvasti ohi menevät lenkkeilijät, pyöräilijät ja koirank…tajat aiheuttavat sen verran häiriötä sekä kuvattaville että kuvaajalle, ettei mitään erityisen pitkiä kuvaussessioita viitsi paikalla pitää. Myös punkit ovat heränneet, joten ulkonaliikkujat, muistakaa tehdä punkkitarkastus illan päätteeksi.
Lue lisää…

Suursukeltajia ja tiiroja

Tiirat ovat palanneet. Ja mikäs sen mukavampaa. Tiirat ovatkin yksi suosikki lajeistani. Toinen uusi suosikki on suursukeltaja, jonka tänään havaitsin mökkilammessa. Tarkempaa lajia suursukeltajasta en osaa sanoa, sillä en ole asiantuntija ja sukeltajan tutkiminen lammestakaan ei ole kovin helppo urakka
Lue lisää…

Olympus E-620 kohinatesti

Kevät on kauneimmillaan ja pihalla on lämmintä. Uusi kamera vaatii silti osansa ja nyt on vuorossa kohinatesti. Suoritin testin kuvaamalla sinivuokkoja ja tukemalla kameraa puunrunkoon. Objektiivina toimi Zuiko 70-300 MF modessa ja täydellä 300 millillä. Käänsin kuvat suoraan RAW:sta JPG:ksi tekemättä muutoksia, joten kohinanpoisto lienee ollut normal asennossa.
Lue lisää…

Olympus E-620

Hain eilen postista ennakkovaraamani uuden Olympus E-620 rungon ja tänään otin ensimmäiset kokeilukuvat rungolla.
Lue lisää…

Sinivuokko

Taas ollaan Tampereella ja kyllä se kevät näyttää täälläkin olevan jo hyvän matkaa edennyt. Ensimmäisiä sinivuokkoja pistää jo paikoin esiin. Tosin parhailla paikoilla on vielä lunta kymmenisen senttiä, joten todellisia kukkameriä saadaan vielä pari viikkoa odotella
Lue lisää…

Motacilla Alba

Eli västäräkki. Taustasta saattaisi kuvitella västäräkin kuvatun pohjoisin tuntureilla, mutta kyllä todellinen paikka on Pyhämaan rantakallioilla
Lue lisää…

Kyy on hereillä

Eilen aurinkoinen sää houkutteli meidät tekemään pienen kierroksen läheiseen merenrantaan. Pienen niemen/ vanhan laiturin luona havaitsimme myyrän ääntelyä ja näkyipä elukastakin vilaus sen kadotessa kaislikkoon. Takaisinpäin palatessa jaloista lähtenyt kyy säikäytti meidät ja sai avaamaan silmämme.
Lue lisää…

Västäräkistä (Motacilla alba) vähäsen

Tänään on ollut erittäin hieno kevätpäivä. Havainnoista västäräkin lisääksi myös sammakko, perhosia ja mm. kurkien parittelu.

Lue lisää…

Nyt kannattaa katsella pelloille

Taas on se aika vuodesta kun autoillessa kannattaa ainakin matkustajan paikalta tarkkailla peltoja. Joutsenparvet, kurjet ja muut linnut käyttävät peltoja levähdyspaikkoinaan. Olenpa myös vuoden ensimmäiset töyhtöhyypät havainnut lentelevän.
Lue lisää…

Sepelkyyhky (Columba palumbus)

Sepelkyyhkyt ovat palanneet muuttomatkaltaan ja nyt odotellaan jännityksellä rakentavatko pesänsä taas samaan puuhun vanhempieni talon viereen. Muitakin muuttolintuja näkyi viikonloppuna Uudessakaupungissa jo pilvin pimein.
Lue lisää…