BloodrayneIhmetyttää miksi vasta näin myöhään tartuin tähän peliin, onhan siinä kuitenkin paranormaaleja elementtejä ja natseja pahiksina. Ehkä syynä on pelin näennäinen sovinismi, taikka sitten vastahakoisuuteni kolmannen perspektiivin pelejä kohtaan.
Pelinä Bloodrayne oli paikoitellen viihdyttävä, kunhan pääsi yli ensimmäisen kappaleen tylsästä skenaariosta, pelin höttömäisestä juonesta ja hyppelyosuuksista. Pelin keski- ja loppupuoliskolla esitetty natsiupseerien metsästys osoittautui varsin addiktoivaksi elementiksi: Jokainen upseeri toimi eräänlaisena välibossina jota auttamassa on suuri määrä natseja, eikä mikään voi olla viihdyttävämpää kuin teurastaa hallillinen panikoivia natseja. Pelin lineaarisuutta tehostetaan myös sillä, että aseita ja energiaa voi kerätä ainoastaan vihollisilta. Aseet ovat kertakäyttöisiä, noukitaan kuolleilta vihollisilta ja ovat toisarvoisia päähenkilön miekkoihin verrattuna, energiaa taas kerätään imemällä natsit tyhjiksi verestä. Verta imiessä uhri toimii samalla ihmiskilpenä, mikä mahdollistaa pienissä ympäristöissä tehokkaan natsien hävittämisen vihollisten kaulasta toiseen hyppimällä.
Kaikenkaikkiaan pelissä tulee yllättävän paljon variaatiota vastaan, mikä tekee siitä melko hyvän rakettireppunatsien teurastussimulaattorin. RTCW:n tasolle se ei ihan yllä, mutta oli tuo parempi kuin vastikään julkaistu Wolfenstein.
Annan pelille kolme räjähtänyttä Hitleriä viidestä.
